Poliitikot...
Vuosi sitten tutustuin yhteen demareiden kunnallispoliitikkoon, joka oli oikein poliitikon arkkityyppi. Baaripoydassa istuttaessa se yritti jatkuvasti kontolloida muiden ihmisten puheenaiheita. Vallanhimo oli aivan uskomattomalla tasolla, vaikka kyse ei ollut edes politiikasta, vaan baarissa istumisesta. Hemmo uhkaili jarjestaa eri ihmisille potkut, vaikkei ollut aivan selvaa, mita se siita olisi hyotynyt. Ilmeisesti se olisi saanut tyypin tuntemaan itsensa suureksi ja mahtavaksi. Samalla se osoitti toimivansa jatkuvasti omia arvojaan vastaan, koska demariaatettaan korostavan tyypin olisi nimenomaan pitanyt toivoa hyvinvointivaltiota kaikille muille ihmisille, eika laittaa kapuloita rattaisiin.
Samaan aikaan sama poliitikko oli erittain lipeva ja taitava mielistelija. Erittain hyva manipulaattori. Itse asiassa poliitikkojen persoonallisuus on aika lahella sosiopatian tunnusmerkkeja.
Tyypista tuli meikalaiselle oikein poliitikon perikuva, koska se jaksoi leikkia valtapeleja myos politiikan ulkopuolella. Analysoimalla tata persoonaa voimme nahda, mika politiikassa on pielessa. Raila Odinga ja Mwai Kibaki pelaavat Keniassa samaa pelia vahan isommassa mittakaavassa ja kovemmilla panoksilla.
Poliitikko on vallanhimoinen elain. Poliitikko ei varsinaisesti valita aatteistaan, ne ovat siella vain toimintaa oikeuttamassa. Poliitikon on pakko olla taitava mielistelija ja lupailla kaikenlaista kaikille, mutta puukko tulee selkaan nopeammin kuin voisi arvata. Poliitikolla ei lopulta ole muuta tavoitetta kuin puhdas, orwellilainen valta, koska poliitikolle ongelmat ovat tie valtaan, valta ei ole keino ratkaista ongelmia.
Demokratia ei voi toimia, koska viisaiden paatosten tekemiseen vaadittavat ominaisuudet ovat aivan muita kuin ne ominaisuudet, joiden perusteella poliitikko parjaa politiikassa. Hajamielinen filosofi olisi politiikassa taysin avuton elain, koska ei jaksaisi keskittya ollenkaan selkaanpuukottamiseen ja mielistelyyn, silla aivot olisivat miettimassa ratkaisuja ongelmiin. Vaikka poliitikolla olisi aluksi ollut ihan oikea aate, se rappeutuisi varsin pian pelkaksi poliittiseksi peliksi ja vallanhimoksi, kuten esimerkiksi vihreat mainiosti osoittavat.
Ihmiskunta tarvitsisi jonkun politiikkaa paremman paatoksentekomenetelman. Rakentaisimmeko tekoalyn ratkaisemaan ongelmat puolestamme? Vai olisiko jonkinlainen Star Trekin Borgien kaltainen ryhmatajunta paras ratkaisu? Voisimmeko yhdistaa aivomme internetin avulla yhdeksi suureksi telepaattiseksi tajunnaksi ja tehda jarkevampia ja altruistisempia paatoksia? Ovatko transhumanistit sittenkin oikeassa?
Mielestani tassa maailmassa tarvitaan jo jotain aivan toisenlaista paatoksentekomenetelmaa. Narsististen poliitikkojen valinen valtapeli estaa kaikkien jarkevien ratkaisujen toteuttamisen.
Ja toisaalta kansalaisten tasolla kaikki ihmiset ovat aarimmaisen itsekkaita. Ihmiset sanovat valittavansa ongelmista, mutta eivat ole valmiita luopumaan yhtaan mistaan ongelmien ratkaisemiseksi. Kylla se kasvihuoneilmio on paha asia, mutta ostanpa silti toisenkin auton. Lopulta ihmiskunta on lauma itsekkaita hedonisteja, jotka tahtovat lisaa ja lisaa. Linkola on ehka sittenkin melkein oikeassa.
